keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Sävelaskel

Näkökulmia,
pulmia ihmisyyden

Niitä enää harvoin
miettien

Istun ja soitan soinnut
mollista duuriin
vaihtaen

maanantai 29. toukokuuta 2017

Itsekritiikki

Vieläkin minä
tasoitan tietä ja sanoja.

Vieläkin minä
asetan huulille sordiinon.

Vaimennan huudon.

Vaikka sisimmässäni tunnen,
että ulos on tultava sen.

sunnuntai 28. toukokuuta 2017

Elämänmuoto

Lintu sinä olet.
Tai delfiini.
Toivot, että edes yksi
sinun laulusi kuulisi.

lauantai 27. toukokuuta 2017

Viitoitus

Naura kaikelle,
myös itselle.
Hymyyn ja suudelmaan,
huulet tarkoitettu on.

Anna kyynelten valua
ja näyttää reitti.
Sielusta sydämeen.

perjantai 26. toukokuuta 2017

Vierailija

Se söi pastaa ja vieraita sieniä.
Juoksi ja puhui outoja kieliä.
Heräsi kesken unen ja palasi sieltä,
missä ihminen ei tarvitse mieltä.

Näki paljon, vaikka kulki vähän.
Enteet kertoi - tyydy tähän.

Oli elänyt paljon
ei tiennyt minne matkata.
Vaisto sanoi -
sun täytyy pakata.

sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Näkemys

En ole ensimmäinen.
Enkä toivottavasti viimeinen,
joka ajattelee näin.

Tee valinta sellainen,
joka ei kärsimystä tuota.

Vaikka jää on ohut
tällä tiellä.
Se kestää.
Siihen luota.

Perustus

Mun asiat
on yksinkertaisia.

Rakasta.

Siinä kaikki.

Järjestys

En usko protokollaan.
En hyppää jollaan
typeryyksien.

Hyvät veljet saavat
potkun perseeseen.

Oikeus ja kohtuus
loppuu yhteen erheeseen.

perjantai 19. toukokuuta 2017

Shakki

Kaikki tänne sijoitettu
lailla shakkinappulan.

Kuningatar,
joka tuomitsi lähetin.

Hevonen,
joka sotki koko paletin.

Sotilas,
joka kuninkaan muroihin kusi.

Torni,
joka oivalsi.

Ei siirry kukaan
sääntöjen mukaan.

Labyrintti

Sinä kuljet kivisissä,
pimeissä käytävissä.
Seinät kylmät sua reunustaa,
varjoissa kulkemaan kannustaa.

Vain perhosen silmät
sen näkevät.
Seinän olemattoman,
valon ja vapauden.

Ryhdy perhoseksi,
tule sinuksi.

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Hedelmöitys

Me kaikki ollaan matkalla täällä,
avaruudessa kivikasan päällä.
Siittiöitä munasolussa -
risteyksiä elämän polussa.

Pallo jalassa ollaan
epätodennäköisen edessä.
Lopulta sinäkin seisot,
neljä timanttia kädessä.

sunnuntai 14. toukokuuta 2017

Joutsenen osa

Joutsenen sielu,
sukat lumivalkoiset.

Jos kauempaa katsot,
ääriviivat hiljaiset
huomion saattaa kiinnittää.

Se mikä on tarkoitettu,
ei tekemättä jää.


lauantai 13. toukokuuta 2017

Yksinkertaisuus

Kattaus yhdelle,
tilaa kahdelle.
Sinä tulet,
kun sinun aikasi on.

Sänky kahdelle,
peitto yhdelle.
Sinä tulet,
kun sinun aikasi on.

perjantai 12. toukokuuta 2017

Toivomuksia

Mitään toivomatta
hän kirjoitti sen
Ja kun hän ajatteli
hän kadotti sen

Joka meissä kaikissa on
rautatiekisko tai rauhaton
Olla niin lähellä
että rajat häviää

Syvyys

Lennän kuin lintu
kuolen kuin norsu
Mielen edestä
siirretty harso

Olen aura joka aseita kynti
Aikajanan viimeinen synti
Suunta väärä tarkoitus oikea
Muodoiltaan elämä soikea

Syvyys pohjaton, etäisyys mitätön
Katkeruus sana kauhea olo helvetin raukea

Näitä solmuja aukaise en
kierre on ikuinen
Mitä helvettiä ajattelen
sitä alinta vielä tunne en

Silmät suuret korvat pienet
suussa maistuvat väärät sienet
Minne ehdin pääse en
mielipuolia kadehdin

Syvyys pohjaton, etäisyys mitätön
Katkeruus sana kauhea olo helvetin raukea

lauantai 6. toukokuuta 2017

Kohtaamisia

Jos huomaisit
viivat
Tähtikarttojen
välillä

Sinä tulisit
ja jäisit

Jos huomaisit
ihmisen
Et etsisi
enään

maanantai 1. toukokuuta 2017

Tutkimusmatkailija

Jos tutkisit minut
päästä varpaisiin.
Näkisit maailman kolhut,
avatut solmut.

Jos kätesi koskettaisi
vailla tarkoitusta.
Tehdäkseen mikä
käden tarkoitus on.

Silittää ja kertoa
kaikki kohdallaan on.