Viima

Pohjoistuuli
yrittää

Kevättä tukistaa
idut kukistaa

Vaan ei pysty
ei kykene

Yksikään

Mittaus

Kysyit miten
rakkautta mitataan

Naurulla
hymyllä
kosketuksella
kädellä lantiolla

Mittanauha
ihmisen mittainen

Omenapuu

Mietin laitoinko
liikaa painoa

Muistan vielä
vainoa

Sadan vuoden
takaa

Oksilla taipumus
kasvaa

Suuntaan oikeaan

Suunta

Katson länteen
tai itään

Ilmansuunnassa jokaisessa
typeryys itää

Suru sisään rakennettu
ei siirry muualle
kanssa komposiittisiipien

Hiljaa saapuu
huhtikuun yö

Äänettömänä
huutaen
hiipien

Sumppu

Kaikki kasassa
yhdessä koossa
deessä
sointuja kevään
tarttuneina
illuusion evään
ja kiellän
kaiken olevan
vain kompurointia
sattuman

Tietämys

Vanha sielu

ihmisen kehossa

Puut, aurinko

ja musta-aukko

Tieto ei riitä

niihinkään

En ole menossa

mihinkään

Reitti

Joskus ei riitä
huoleen sanat

Tämä maailma
vai sinä

Yhdentekevää
on reitti sama